Pitkään aikaan en ole tätä blogiani muistanutkaan. Vanhoja kirjoituksiani lukiessa tuntuu siltä, ettei ole ollut suuri vahinko.

Kirkosta olen pysynyt erossa, vaikka välillä on tuntunut siltä, että voisin taas liittyäkin. Onneksi tuli näiden päivien suuri uskonnollinen kysymys: homot. Keskustelua olen innolla seurannut, mm. Kotimaa24 sivustolla ja eräillä muilla nettifoorumeilla siihen juurikaan osallistumatta. Sen myötä olen päässyt taas uudelleen varmentamaan vuosia sitten tekemäni ratkaisun oikeaksi. Hämmästyttää vain miten patavanhoillisia kirkon aktiivit ovat ja miten itse joskus saatoin pitää kirkkoa myönteisenä muutosvoimana maailmassa.

Palasin uudestaan lukemaan tätä iankaikkisen vanhaa blogia, jota kirjoittelin kun kirkosta eroaminen oli ajankohtaista. Nyt hämmästyttää, miten paljon kristinusko silloin jaksoi kiinnostaa. Pariin vuoteen uskontoaihe ei ole enää näytellyt minkäänlaista osaa elämässäni. Jopa niin pitkälle päässyt, että jaksan nauraa omalle kiihkolleni postauksia kirjoittaessani.

Vaimo on houkutellut hautapaikan vuoksi liittymään uudelleen kirkkoon. Voisin sen tehdäkin nyt kun pystyn haistattamaan paskat kaikille opillisille sun muille kysymyksille.

Kristinuskon huvittavia piirteitä on suuntauksittain vaihteleva kasteoppi, josta leegio kirjoittaa blogissaan saastainen huone. Minusta on yks'hailee miten ja missä iässä uskovaisen päähän vettä roiskitaan vain pannaanko hänet Jeesuksen kohdatessaan uikkareissa uima-altaaseen. Mutta erilaisille uskovaisille asia näyttää olevan niin tärkeä, että sen vuoksi jaksetaan vuodesta toiseen raivota, henkilökohtaisuuksia unohtamatta, keskustelufoorumeilla. Voin vain kuvitella miltä kristillisen rakkauden tanner on näyttänyt sen jälkeen kun kiistakumppanien sanansäilä on tosielämässä heilahdellut.

Suomalaisissa oloissa kaste sinänsä on kaunis riitti, jolla lapsi tai isoksi kasvanut sellainen otetaan yhteisön jäseneksi. Suomessa vesi on halpaa ja kuten Jumalan armo, riittää kaikille. Ja täälläkin vesi on samalla elämälle välttämätön. Keskisen Afrikan Sahelissa vedellä voi olla toisenlainen symboliarvo. Siellä kristillisempi tapa kastaa voisi olla karjanlannan käyttö, joka myös on elämälle välttämätöntä, mutta varmaankin alueen harvat kristityt käyttävät tarkoitukseen sikäläisissä oloissa kullankallista vettä.

Pienetkään kristilliset sirpaleryhmät eivät hyväksy lahko -termin käyttämistä itsestään. Sana lienee sinänsä viaton ja viittaa kuten lohko jostain isommasta irronneeseen palaseen. Kun jokainen lahko on sitä mieltä, että vain se itse edustaa aitoa alkuperäistä, apostolista uskoa, ovat kaikki muut siitä itse asiassa lohkoutuneet, eli siis lahkoja. Varsinkin isommat kirkot ja erityisesti katolinen kirkko on joka lahkon mielestä peräti luopunut ainoasta oikeasta uskosta, vaikka jäseninä lahkolaisten mielestä saattaakin olla vielä oikealla tavalla uskovia Jeesuksen omia.

Ulkopuoliselle on kristinuskon pätemättömyyden selvä osoitus kristittyjen kyvyttömyys saada oikein mistään opillisesta kysymyksestä järkevää yksimielisyyttä. Siinä mielessä on kristinuskon kaikkien suuntien tympeimpiä piirteitä armoton uskonvarmuus juuri oman opin oikeellisuudesta. Sellaistenkin suuntien kuin kansankirkkomme oppi on hiottu veitsenteräväksi kaikkia toisinajattelevia kohtaan. Erityisen teräviä opin särmät ovat tietenkin kirkon omassa piirissä. Oppiin kunnolla paneutunut teologi voi Raamatun ja kirkon perinteen perusteella kirjassaan surutta väittää kirkkonsa pappeja ja oppineita, joiden vakaumus sisältää opista vapaamielisiä näkemyksiä, ateisteiksi, jotka eivät tosin itse tiedä itseään ateisteiksi.

En usko, että kristinuskolla tai millään pronssikauden uskomusten perintöä raahaavalla uskonnolla on tulevaisuutta. Niiden puitteissa voisi olla mahdollisuuksia vapaalle hengelliselle etsinnälle, mutta ensin uskonnon pitää asettaa tulkinnanvaraiset ja vanhentuneet pyhät kirjansa ja niihin pohjautuvat uskomukset kolmannelle sijalle Jumalan ihmiselle antamaan ymmärrykseen ja ymmärryksen luomaan tietoon nähden.

Piispa Salmi on eilen parahtanut aikeista kaventaa kirkon yhteisövero-osuutta. Hautaustoimen kustannukset nousevat hänen mukaansa korkeammiksi kuin yhteisöveron tuotto. Lisäksi piispa arveli valtiolle aiheutuvan kustannuksia, jos kirkko luopuu kristillisen rakkauden osoittamisesta ja lopettaa harjoittamansa köyhien ja kurjien hyysäämisen.

Kun yhteisövero takavuosina yllättäen alkoi tuottaa ja tuotti rutkasti enemmän kuin kirkko pystyi mihinkään tunkemaan, en muista kirkon tarjonneen rahojaan valtion rahareikien täyttäseksi. Vieläkin kirkolla on eri tavoin rahastoituna melkoiset pääomat noiden aikojen tuottoja. Kyllä niitä periaatteessa voisi ensin käyttää ihmisten maahanpanemiseen ja laupeudentyöhön ja alkaa vasta sitten ruikuttamaan lisää.

Minusta oikea ratkaisu olisi, että hautaustoimi ja kirkon sellainen hyväntekeväisyys, joka nykysäännösten mukaan muuten kuuluisi valtiolle tai kunnille, siirretään niiden hoidettaviksi ja kirkon koko verotusoikeus kumotaan. Jäsenmaksunsa kirkko voi periä, kuten muutkin yleishyödylliset ja uskonnolliset yhteisöt.