Agnostinen suhtautuminen Jumalaan on ainakin minun kokemukseni perusteella tavallisin ihmisten keskuudessa. Harvat ovat avoimen uskovaiset ja yhtä vähän on niitä, jotka palavasti suuntautuvat ateismiin.

Minusta agnostikko kieltäytyy ottamasta kantaa ja valitsee helpon ratkaisun. Useimmille se on toki järkevä helppo ratkaisu, kun uskonnolliset kysymykset eivät ole heille sellainen ongelma, että niihin olisi edes tarpeen syvemmin paneutua. Kun ihmisellä nykymaailmassakin pitää vielä olla jokin kanta Jumalaan, agnostisuus tarjoaa mahdollisuuden sekä ottaa kantaa että kieltäytyä sitä ottamasta. Tässä varmaan on tuon elämänasenteen suosion salaisuus?

Jumalasta ei voi saada tieteellisesti pätevää tai edes ihmisille yhteistä tietoa, joka vahvistaisi tai kumoaisi väitteen Jumalan olemassaolosta. Ihmisten kokemukset Jumalasta tai jumaluudesta eivät ole toistettavissa ja ne on helppo selittää sairaalloisina tai psykologisina ihmisen mielen sisäsyntyisinä ilmiöinä. Siinä mielessä hyväksyn agnostisen ajatuskulun.

Siitä huolimatta en pysty määrittämään itseäni agnostikoksi, vaikka en väitäkään itselläni olevan sellaista tietoa Jumalasta, jolla ketään muuta voisi vakuuttaa. Minulle Jumala on sitä todellisuutta, jossa elän. Eri asia tietysti on, mitä kukin Jumalalla tarkoittaa. Minun Jumalani tuskin on Iisakin, Aabrahamin jne Jumala enkä edes usko nykymaailmasta löytyvän sellaisia, joiden Jumala olisi Iisakin Aabrahamin jne Jumala.