Irtauduin kristinuskosta syksyllä 2004. Irtautumisen sytykkeitä olivat mm. nettikeskustelut, joissa päädyin inttämään Raamatun tulkinnasta joidenkin fundamentalistien kanssa. Sen turhauttavampaa väittelyä ei ole. Varsinainen kristinuskon hylkäämisen syy ei kuitenkaan ollut noiden väittelyiden sisältö vaan oma huomioni, ettei kristinuskon sisältö enää jaksaneet minua kiinnostaa.

Tilanne oli sikäli outo, että vaikka tunnetasolla koin, ja koen edelleen, Jumalan olemassa- ja läsnäolon, kristinusko ja Raamattu kokonaisuudessaan, ei pelkästään fundamentalismi, irtautui niistä ilmiöistä, jotka koin omalle uskolleni läheisiksi. Jumalakuvani kannalta Raamatun lauseet kävivät täysin merkityksettömiksi. Samalla kävi turhaksi yrittää inttää kenenkään kanssa niiden syntyhistoriasta tai suhteesta ammoin tapahtuneeseen historiaan.

Olin jo aikoja eronnut kirkosta, kun jouluna 2005 jouduin uudestaan käymään kirkossa. Pappi oli vanha mies, joka lämpimästi puhui joulusta läheisyyden ja uuden syntymisen juhlana. Sanoma ei ollut mitenkään ahdistavan kristillinen ja itse asiassa viihdyin tilaisuudessa oikein mukavasti. Mutta siinä kohtaa kun pappi luki rukousta ja mainitsi useamman kerran Jeesuksen nimen, olin purskahtaa nauruun, niin kornilta papin totisuus kuulosti.