Pari vuotta sitten luin paljon suomalaisesta uskonnosta ja suomalaisten vanhoista jumalista. Kalevalaakin tavasin pääosiltaan läpi, vaikka kirja on vielä kokonaan loppuun lukematta. Luin myös kansanrunouden tutkimuksesta ja kristinuskon Suomeen tulon historiasta.

On valitettavaa, että kristinusko väkivalloin tuotiin Suomeen. Toki se tuli tänne myös väkivallattomasti, siinä kuin Hare Krishna nykyaikana, mutta valta-asemaa tai ainoan uskonnon asemaa se ei olisi ilman vieraiden kansojen aseita saanut. Valitettavaa se on siksi, että vanhan uskonnon mukana hävisi paljon sellaisia suomalaisuuden piirteitä, jotka olisivat olleet säilyttämisen arvoisia: luonnon kunnioitus, shamanistinen perintö, joka Kiinassa johti taolaisuuteen ja joka on pohjimmiltaan paljon vähemmän dogmaattista kuin kristinuskon eri muodot, ja ennen kaikkea uskonnon monimuotoisuus.

Vanhan uskonnon syntilistalle voidaan toki puolestaan lukea lapsenmurhat. Niillä karussa ympäristössä elänyt kansa hoiti syntyvyydensäännöstelynsä. Kun lapsenmurhat kristinuskon myötä ensin vähenivät ja sitten päättyivät, väestönkasvu toi mukanaan nälänhädät, riittämättömän ravinnon ja yhteiskunnan epäjärjestyksen, ryöstelyn ja väkivallan.

Vanha uskonto kuitenkin suvaitsi erilaisia uskonnon ja uskonnonharjoituksen muotoja. Kristittyjen usko omaan ainutlaatuisuuteensa on aina johtanut väkivaltaiseen käännytykseen ja toisinuskovien ahdistamiseen. Esimerkiksi luterilaisuuteen siirtymisen kiihko nostatti aikanaan Ruotsi-Suomessa noitaroviot, joilla ainakin kymmeniä tai jopa satoja ihmisiä poltettiin, osa elävältä. Onneksi valistus onnistui lopulta murtamaan kristinuskon valta-aseman ja arvojen maallistumisen myötä oikeudenmukaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen on otettu yhteiskunnan perusarvoiksi.